Uusi sijainti

Harjoittelen Wordpressia. Sieltä löytyy Digimentoriaa.

Tutkimustuloksia vesosta

Sain osallistua puolen Kainuun opettajien vesoon, aiheenaan OPS2016 ja tekijänoikeudet (opetustyössä erityisesti). Ihan mukava päivä. Opsiin tutustuin erityisesti opo-näkökulmasta ja tekijänoikeusasioista hieman ahdistuin...

Tutkimukseni oli yhden opettajan näkökulma digiloikkaan, menetelmänä lounashaastattelu. Tutkimusongelmana Miksi digiloikka on niin vaikea ottaa.

Tulos: Haastateltavan mielestä digiaikaan siirtyminen on ihan ok, koulutukset aiheesta ja välineistä hyviä, mutta työhönjalkauttaminen ontuu. On vaikea hypätä mukaan ja hyvät ideat hukkuvat kömpelyyteen. Tarve olisi olanyliohjaukselle ja mukanatekemiselle - mentoroinnille, kanssaloikkimiselle.

Virtaa. Tajunnanvirtaa. Pitkästä aikaa.

Poden huonoa omatuntoa, kun en ole aikoihin avautunut täällä minkään vertaa. Digityö on osittain ollut paussilla, koska tämän lukuvuoden toimenkuva on erilaisempi kuin odotin - olen puolet työajastani eskariope :) Toin digitaitojani eskariinkin sen verran, että pidän Eskarielämää-blogia, jossa kerron päivittäin kuulumiset. (Tänään sain lukea uutisointia Turusta, jossa on otettu käyttöön linjaus päiväkotien blogeista!) Blogista löytyy myös yksi Storybird-ohjelmalla yhdessä tekemämme digisatukirja.

Olen siirtynyt käyttämään työvälineenäni omakustanteista Acerin Chromebookia, ja olen päätökseeni enemmän kuin tyytyväinen. Työetuna käytössäni oleva tabletti on jäänyt jalkoihin. Kone ansaitsisi kokonaan oma ylistyksensä, joten jätän tämän nyt tähän.

Se, mikä herätti tarpeeni palata tämän blogin ääreen, oli huomioni omasta verkkokärsivällisyydestäni. Se on yllättävän huono.

Käyttäessäni töissä, tai missä tahansa, omaa chromebookiani, käytän verkkona puhelimen kautta jakamaani datayhteyttä. Toimii todella hienosti. Ja nopeasti. Koska chromebook vaatisi oman tulostimen, joudun tarvitsemani tulosteet (, joita näin pilviaikana todella harvoin enää tarvitsen) ottamaan koulun koneella, kunnan valokuituyhteydellä. Yhteys on kaiketi ihan hyvä, mutta näin parempaantottuneelle - armottomasti liian hidas. En ikinä uskonut näin edes osaavani vaatia. Kärsivällisyyteni on kai loman tarpeessa.

Kärsivällisyyteni suhteen olen huolissani myös nettitekstien lukemisessa. Olen aina liputtanut pitkäjänteisyyden ja lukemisen puolesta, ja mielestäni ne muodostavat loistavan positiivisen noidankehän toinen toisensa suhteen. Nyt huomaan, että verkossa en jaksa lukea pitkiä tekstejä, elleivät ne ole erityisen mielenkiintoisia. Asia täytyy tiivistää ytimekkääksi tai sen täytyy olla hyvä.

Joten jätän tämänkin tähän.

Ihan kohta se alkaa!

Viikko sitten aloin jo taivastella loman päättymistä. Kai se on alitajuista virittäytymistä työhön, edes ajatukseen. Ja nyt kun olen viritellyt, olen jo aloittanut ajatustyön sekä sen konkreetimmankin.

Uskontoa ysiluokkalaisille... Voi olla, että Peda.net pelastaa. Olen harjoitellut käyttöä ja samalla luonut materiaalia opetukseen. Peda.netin apuvälineinä on Googlen Drive (formsit, docsit, mapsit, slidesit, sheetsit ja mindmeisterit), Youtube sekä puhelinappsina Goggles. Ja Spotify - keskittymiseen. Sitä alkaa päästä jo vauhtiin. Puuduttavinta näin loman jälkeen on tämä koneella istuminen... Motivaattorina on kesän alussa hankkimani uusi kone - Acerin Chromebook 15. Ihan älyttömän hyvä.

On mielenkiintoista huomata, että lomalla työajatukset ja -ideat ovat todella olleet lomalla. Näin aloitellessa sitten huomaa, kuinka ne ihan perusideatkin pulpahtelevat muka ihan uusina esiin. Mennee joku viikko, että pääsee taas terään. 

Blogiin on näköjään jäänyt keväältä luonnosvaiheeseenkin joitain ajatuksia. Täytynee palautella mieleen ja jalostaa loppuun. Kotisivu pitää päivittää. Alkaa valmistella koulutuksia. 

On sitä näköjään levännyt. Innostus kuohahtelee taas!

TEDxOtaniemiED 12.5. Huippua!

Olipa hieno ilta eilen. Designing for love of learning on edelleen nähtävissä täällä. Kannattaa katsoa.

Muutamia pointteja, jotka jäivät hykerryttämään mieltäni. Kirjaan ne tuosta tyhjästä kirjekuoresta tähän ennen kuin uunia tarvitsee lämmittää.

Hannamiina Tanninen puhui siitä, kuinka aasialainen opiskelu ja opetus poikkeavat suomalaisesta. Tämä lienee varsin ajankohtainen aihe, kun tänään BBC julkisti tutkimustulokset (Ylen uutinen), joiden mukaan suomalaiset pärjäävät loistavasti. kuitenkin Aasiassa osataan jotakin hieman paremmin.

Hannamiina kertoi, kuinka opettajat kannustivat häntä opinnoissaan työskentelemään aina hieman enemmän ja ahkerammin erityisesti silloin, kun näytti, että homma ei toimi ja hän jää muista jälkeen. Suomessa vastaavassa tilanteessa opintoja ja tehtäviä helpotetaan ja rimaa madalletaan. Erikoinen näkökulma, jonka periaatteen tänään tajusin työssäni.

On varmasti totta, että suomalainen työskentelykulttuuri, ehkä sisukin, on hiipunut, "En viiti. Ei v***u kiinnosta" on yläkoulussa ainakin tuttua. Jaksaminen ja pitkäjänteinen työskentely ovat liki kadonneet (ainakin niissä tehtävissä, jotka eivät -ttu pätkääkään kiinnosta. Tämä repertuaari voi kasvaa aina ajan mittaan.) Uskon kuitenkin vahvasti, että napakalla, ymmärtävällä ohjaamisella ja kyllä, yksilöllisellä tuella ja ymmärtävällä kuulemisella, luottamuksen rakentamisella, saisin veltosta työskentelijästä ryhmäpaineen ja säännöllisen vaatimisen avulla kohtuullisen koululaisen. Kiitos Hannamiina!

Inga Rikandi puhui jatkuvasta oppimisesta ja sen tärkeydestä. Siitä, miksi meidän tulisi pitää oppimista tärkeämpänä kuin osaamista. Siitä, miten tärkeää opettajan on oppia koko ajan jotain uutta. Vaikka vain siksi, että hän ymmärtää oppilaansa ongelmat oppimisensa suhteen. Ingan mielestä hyvät opettajat ovat loputtoman kiinnostuneita opettamisesta, opiskelevat jatkuvasti asioita, joissa he eivät ole vielä tarpeeksi hyviä. On tärkeää olla työssä, jossa on yhtä paljon tilaa osaamiselle kuin oppimiselle. Osaaminen on "laatikko", staattinen tila. Oppiminen puolestaan liike. Se avaa meidät muiden ihmisten kokemuksille. Oppiminen on osaamista tärkeämpää. Mielessä läikähtelee. Jos tyydymme osaamaan, unohdamme oppia jotain uutta.

Itse tulin palanneeksi hetkeksi arvioinnin ajatusten äärelle. Joskus muistan pohtineeni erään koulutuksen herättelemänä sitä, kuinka opettajan arvioidessaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota oppilaan oppimisprosessiin eikä vain osoitettuun osaamiseen. Tästä kai tässä oli myös kyse.

It's more important to constantly learn than to have a skill or knowledge. Even for a teacher! tiivisti Tapani Tanskanen Twitterissä.

Teemu Leinosen puheesta päälimmäisenä mieleen jäi toteamus "Jos kaikki opettaisivat toisilleen jotain, maailma olisi parempi paikka". Hän myös päätti puheenvuoronsa Ilpo Tiihosen runoon, joka on tarkoitettu lapsille, todeten: "Mikä on lapselle hyvä, on kaikille hyvä".

Petteri Kallio puhui myös jatkuvan oppimisen merkityksestä. Omat muistiinpanoni Petterin puheesta: Urautuminen tappaa luovuuden. Kun tietää, mitä ei tiedä, on hyvällä tiellä. Asiat, jotka on opittava tekemään, oppii vain tekemällä niitä. Kun osaat jotain riittävän hyvin, voi ottaa sen haltuun ja pyrkiä lisäämään siihen omaa juttua --> luovuus? Jos jollakin on semmonen duuni, jossa ei ole aikaa oppia, niin lähtekää nyt menemään sieltä.

Irtomuistiinpano vielä tuon tyhjän kirjekuoren reunalta, ei merkintää kenen sanomaa, pointti varteenotettava: Innostuneet opiskelijat käyttävät enemmän aikaa opiskeluun.

"I want to help you to be awesome!" sanoi Hannu Jaakkola, tapahtuman alullepanija, sen päätteeksi. Sopisi ehdottomasti myös omaksi sloganiksenikin opettajana ja kouluttajana.

Linda Saukko-Rauta sitä mukaa kuvitti puheet uskomattoman hienosti. Esimerkkinä Teemu Leinosen puheen muistiinpanot. 

Aivan mahtava tilaisuus.

Kuumepäivän houreita

Kun tuossa aamusta taas tutkiskelin erilaisia koulutusesitteitä, webinaarinauhoitteita ja välinetutoriaaleja, jäin miettimään, että jäävätkö vesoiltapäiväkoulutuksissa esitellyt jutut todella elämään ja käytäntöön.

Tein oletuksen ja jatkokysymyksen - miksi eivät? 

Voisiko olla, että työpäivän päätteeksi kolmen tunnin supervoimien esittelyn jälkeen lyö tyhjää. Tai, että koulutusintoflow sammuu huomisaamuna eiku-mite-se-nyt-oli -kokeiluun. Ehkä koko juttu ei alkuunkaan kiinnostanut.

Ops 2016 tarjoaa mahdollisuuksia laittaa koulu uusiksi. Jos minä olisin koulun rehtori, ihan varmasti lähtisi lapasesta. Lukuvuosi koostuisi oppimiskokonaisuuksista esimerkiksi ilmiöpohjaisen oppimisen kautta. Nyt välillä kuulostaa siltä, että etsitään uudesta pumaskasta oikeutuksia tehdä kaikki niin kuin aina ennenkin. Ei kai se väärin ole sekään? Monessa koulussa tehdään mahtavia juttuja jo nyt.

Rohkeutta silti peräänkuuluttaisin. Voisiko asioita edes kokeilla tehdä ihan toisin? Ihan varmasti on nyt jo tiedossa, mikä ei toimi. Kuinka kauan jaksetaan lyödä päätä seinään? Autuaaksi tekevää ei kai ole mikään, mutta olisiko jo aika kokeilla uutta? Kuinka paljon voi mennä pieleen, jos ops2004-mallilla peruskoulu suoritetaan otsa pulpetissa.

Mutta mitä jos kirjasta jää jotain käymättä läpi?

Ei se sieltä pöydästä otsanahkan läpi tartu muutenkaan. Vai onko se sitä hyväksyttävällä tavalla metsään menemistä...? Onko oppiminen läpikahlaamista? Onko olemassa kestosuosikkeja ei-kiinnostavista oppiaineista? Tarttisko tehdä jotain? Ne vahvat oppilaat oppivat vaikka kuinka opettaja ja ops menisivät harhapoluille. Don´t you worry.

Vanha loru pätee edelleen - lukemaan oppii lukemalla, hiihtämään hiihtämällä, somen oppii somettamalla ja digitaalisia oppimisympäristöjä oppii perehtymällä digitaalisiin oppimisympäristöihin ja rakentamalla niitä (... ei se kuitenkaan nyt ihan rimmannu). Ei oikein muuten. Verkostoituminen ja kiinnostuminen kannatta. Kun uskaltautuu tutustumaan, kiinnostuu ehkä väkisin.

Note to self

Jos takapulpetin teini uskontotunnilla kysyy: "Kuka niitä Jeesus tulee -julisteita tuonne liimailee?", tartu siihen. Anna niiden ottaa selvää, mihin pitää olla valmis ja kuka niin sanoo.

Ysiluokalla puhutaan soista. Kirjassa kerrotaan suon eri kerroksista. Kokeessa kysytään ne. Google hakee noin 31 700 tulosta hakusanoilla "suon kerrokset"  0,7 sekunnissa.

Pohdintoja

Nyt kun olen päivä päivältä enemmän uppoutunut verkossa oleviin pedagogisiin materiaaleihin, olen huomannut miettiväni, olenko todella näin myöhäisherännäinen. 

Verkosta löytyy valtavasti mahtavaa materiaalia, joka on jo pureksittu valmiiksi tai vain esitelty ja vinkattu. Valmiiksi pohditussa on hyvät ja huonot puolensa. On valmista tavaraa, jonka voi sinällään ottaa käyttöön, ehkä hetkeksi, vailla omaa pohdintaa ja sovellusta. Uskoisin, että itsetarkoituksena, ollessaan vailla merkitystä ja omaa työtä, ihan yhtä helposti unohdettavissa. Toisaalta valmiit materiaalit madaltavat kynnystä ja helpottavat digiuran alkua, joka toivoakseni todella voisi saada alkunsa.

Käsittääkseni tvt-taitokuilu on melkoinen eri opettajaryhmien välillä. On nämä innokkaat, jotka käyttävät aikaa ja ottavat selvää. On ne, jotka ovat avoimia ja kokeilunhalusia, "jos vain olisi aikaa ja koulutusta". Ja ne, jotka saavat näppyjä ja paniikkikohtauksen heti tvt-koulutuksesta kuullessaan. Syitä, ihan ymmärrettäviä ja hyväksyttäviäkin, tähän viimeksi mainitsemaani suhtautumiseen on, mutta silti mielestäni varsinkaan tällä alalla, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Tai no, vaikka juoksuhiekkaan seisomaan. (Koirat ei k*** liikkuviin autoihin, sitä mie tarkotin.)

Samalla kun tvt:tä hehkutetaan ja digiä hekumoidaan, oletetaan, että opettajat sitä tekisivät, koska uusi ops. Aiemmin mainitsemilleni innokkaille opettajille maksetaan pikkurahaa, että he työn ohessa etsisivät, tutkisivat, kokeilisvat, ottaisivat käyttöön, raportoisivat, tiedottaisivat ja kouluttaisivat. No. He tekisivät sen silti. Ainakin omaan käyttöönsä. Koulutusrahaakin on tarjolla, ja silloin digi-innokas opettaja antaa täsmäiskukoulutusta. Mikä on hyvä. Irrallinen supervoimien ja sovellusten esittelykoulutus saattaisi pelästyttää digiallergikot syvemmälle koloihinsa. 

Miksei tätä tvt:aa ja toisaalta myös opettajan nykyistä, perinteisenmallista työtä arvosteta kylliksi? Niin paljon, että annettaisiin asiasta kiinnostuneille opettajille aikaa, rahaa ja mahdollisuus perehtyä, poimia, soveltaa, kartoittaa tarpeet, opastaa tarpeiden mukaan sekä kädestä pitäen tukea alkuun sekä konsultoida. Ei se ihan pikkuhomma ole, jos ihan tosissaan halutaan saada hyvää aikaiseksi. Ihan varmasti olisi sarkaa koko palkan edestä kynnettäväksi, kylvettäväksi ja niitettäväksi.

Edit
Tänään löysinkin vielä tieteellisestä tutkimuksesta pohjaa ajatuksilleni.

(Loppuun muutama idea vielä eli)
Note to self.

Kajaanin sivistysjohtaja Mikko Saari kirjoitti blogissaan opettajan tvt:n kehityksen portaista. Miten olisi Matikkaguru-tyyppinen ratkaisu? Olisiko se liian leikillistä, vakaville opettajille vakavan asian äärellä?

Tet-paikkojen vähyys. Seuraavaa lukuvuotta ajatellen voisi olla metka yhteistyössä oppilaitten ja paikallisten yrittäjien kanssa koota tet-työkkärisivusto. Nettisivu, jonne on koottu tietoja yrittäjistä sekä heidän toiveensa tet-harjoittelijasta. Paikkaa voisi hakea kirjallisesti, haastattelusaa pitäisi käydä ja sopimus allekirjoittaa. Ihan niin kuin oikeassakin elämässä. 

Voi harmi

Kun isot koneistot hyrräävät, ei sinne niin vain mahdu huutamaan. Helposti tulee pieni ja mistään mitään ymmärtämätön olo. Olo, että ideat on ihan tyhmiä ja ihan vanhoja. Huonoja.

Ja onneksi meillä on maailmassa niin viisaita, että osaavat päättää. Näkemättä ja kuulematta.

                                                                                                 ihanhuonoidea

Joko?

Jälleen olen tämän saman ilmiön äärellä, niin kuin monesti aikaisemminkin. Nuorena tyttönä poliisikoulun pääsykokeisiin reenatessani, hämmästelin, mikseivät kaikki halua olla poliiseja.

Istun useasti tunti toisensa jälkeen tietokoneella ketjuttaen ohjelmia, sovelluksia, sivuja, blogeja ja eri ohjelmien tutoriaaleja. Tutkin, etsin ja kokeilen. Mietin hyötynäkökulmaa ja käyttötarkoituksia. Haltioidun ja kokeilen.

Välineitä, ideoita ja mahdollisuuksia on jo olemassa vaikka mihin. Olisi hienoa päästä soveltamaan niitä käytäntöön.

Joko kaikki muut opettajat tekevät niin?

Kuin tilauksesta

Tällä sen minun unelman rahoittaisi.

Täytynee ottaa selvää, voisinko yrittäjänä hakea. Ja lähtisikö joku koulu tai opettaja minulle kaveriksi.

Huomioita

Tai no yksi ainakin.

Matematiikkaan ja äidinkieleen on jo valtavasti digitaalista materiaalia. Ovatko nämä kaksi jotenkin taipuisampia vai ovatko matikka- ja äikkäihmiset innokkaampia viemään opetusta verkkoon...?

Onnistuminen

...vaatii sitoutumisen. Koko porukan.

Mietin tuossa pedanetin-päivityksiä tehdessäni, että kotisivuni käyttö on heikkoa siksi, kun kaikki eivät sitä käytä. Opetuksessa uuden käytänteen aloitus täytyy ehdottomasti tehdä syksyllä. Menetelmä/keino/väline täytyy olla tarkkaan harkittu ja ainoa. Piste.

Unelma

Huokaus.

Mitä minä haluaisin? Haluaisin olla verkko-opetusvalkku tai -konsultti. Yrittäjä, joka palvelee kainuulaisia asiakkaita. Heidän tarpeidensa mukaan.

Kohteena olisivat luokanopettajat (ehkä 5.-6.lk) ja aineenopettajat. Kouluittain, eri tavoin ryhmiteltynä tai yksittäin. Voisin ideoida mukana, etsiä sopivia menetelmiä ja työkaluja, opettaa niiden käyttöä, luoda valmista materiaalia toiveiden ja tarpeiden mukaan, ohjeistaa oppilaita ja olla mukana tunneilla. Koulujen ja kuntien välisessä yhteistyössä voisin olla välikätenä.

Kiireisen opettajan perustyö ottaa aikansa ja hänellä on toivoakseni myös muuta elämää. Minä voisin olla se, joka etsii, luo ja osin toteuttaa.

Tämä olisi minun työni.

Toimisin yrittäjänä, yhteistyössä asiakkaideni kanssa. Sopimuksen ja tarpeen mukaan - intensiivijakso, koko vuoden kattava projekti, yhteisprojekti toisen koulun/luokan kanssa, koko lukuvuoden materiaalin rakentaminen kanssakulkien, koulutuspläjäys työkaluista + tuki- ja päivitystapaamiset, you name it. 

Samalla minulla olisi aikaa keskittyä myös uusien työkalujen etsimiseen, tietojen päivittämiseen, materiaalien rakentamiseen, kouluttautumiseen - jotta voisin paremmin asiakkaitani ohjata.

Onnistuisiko tämä Kainuussa?

Movenote

Onhan hieno työkalu tämä Movenotekin.

Itse voisin käyttää tätä koulutuksien ja opetuksenkin lisänä videovinkkipankkina (jonkin työkalun tai toiminnon ohjaus unohduksen varalta). Oppilailla voisi slides-esityksen esittää näin. Oppilaat tekisivät slide-esityksen ja movenotella esittäisivät sen ja videon voisi katsoa sopivana ajankohtana, ihan koska vaan. Ei tarvitse jännittää eikä valmistautua joka tuntia varten ("Joko tänään on minun vuoroni?") tai oppilaan tuotos voidaan katsoa vaikka hän itse olisi poissa. Kokeiluun!

Itseasiassa kokeilinkin jo! Otin valmiin slides-esitykseni, jonka olin valmistellut viimesyksyistä vanhempainiltaa varten. Esityksen avulla oli tarkoitus esitellä vanhemmille arvokyselyn, johon he itse olivat vastanneet, tuloksia. Esitystä en koskaan pitänyt, koska vanhempainilta peruutettiin. Ketään ei ilmoittautunut tulevaksi. Tällä sovelluksella voisin luoda ääni- ja/tai videoesityksen slide-esityksen tueksi linkkinä vanhempien kotona katsottavaksi.

Ja tällä Realtimeboardilla voisi pitää opekeokouksen.

Ei kait sitä kohta tarvitse kotoaan lähteä mihinkään.

Niin se loppui

Ihan vain mahtava olo ja hyvä mieli. Viikko meni. Paljon ehdimme tehdä, jotain jäi tekemättä ja jotkut suunnitelmat olivat ihan vain susia. Vaikeissa paikoissa auttoi oma kykyni joustaa sekä oppilaiden, minut suuresti yllättänyt, pitkäjänteisyys ja maltti. Käsittääkseni kyseessä ei ollut mikään erityisen pitkämielinen ja malttavainen oppilasryhmä, mutta silti - pitkiä odotusaikoja, jolloin he (jännittyneinä) seurasivat älytaululta seikkailuani ja sekoiluani verkkoviidakossa.

Jälki oli huippua. Selvästi materiaalia oli liikaa, mutta kuitenkin sopivasti eriyttämiseen. Palvelee siinä tarkoituksessa mainiosti!

Ajatuksia heräsi matkan varrella paljon.

Paljon puhutaan diginatiiveista, joilla on pelit ja vehkeet hallussa, mutta viikon mittaan huomasin, että näin aikuisen näkökulmasta varsin yksinkertaisen hakutoiminnon ensihakemalla epäonnistuttua, ei ihan millään keksi muuta hakusanaa. Ohjausta ja opetusta tarvitaan.

Oppilaiden työskentelytavat tulevat yllättävän hyvin esiin; joku puurtaa hiljaa ja etsii ohjeet ja vinkit omatoimisesti opettajan lähettämistä sähköposteista tai blogista, toinen toivoo kysellen kontaktia ja varmistusta, kolmas ahkeroi vasta kotona. 

Mahdollisuus ohjata oppilaan työskentelyä on uskomattoman hyvä. Nämä diginatiivit ovat kasvaneet chattaillen ja whatsappaten, joten he ovat otettuja opettajan reaaliaikaisesta chattiohjauksesta tai samanaikaisesta dokumentin luomisesta. Itse pidän face-to-face -kontaktia ehdottomasti parempana, mutta ymmärrän nyt miksi oppilailla ei ole samanlaista tarvetta nimenomaan kontaktiohjaukselle ja heille viestitoiminnot ovat "riittävät". Tässä on myös verkko-opettamisen vaaranpaikka - onko opettaja tavoitettavissa ja ohjaamassa 24/7? Tässä auttaa varmasti samat ohjeet, kuin etätyössä yleensä. Selkeät rajat työn ja vapaa-ajan määrittelemiseksi. Työ- ja siviilisähköposti erillisinä.

Innostus ja silti levollisuus sekä flow olivat tunnelmina koko viikon. Minulla oli nyt tätä viikkoa varten valmiit tehtävät, joita olin rakentanut ja hionut aikani. Tilanteen tullen, rakensin uusia helpostikin. Ideoita oli mielessä koko ajan - sekä ohjelmista että työtavoista ja -välineistä. Kuinka kauan? Kantaako tämä? Materiaalin luominen vaatii aikansa ja energiansa, mutta varmasti palkitsee. Se on käyttökelpoista vuodesta toiseen, silti muokattavissa ja päivitettävissä tarpeen mukaan.

Tuossa flowssa kelluen, tai paremminkin virraten ja kuohuissa pärskähdellen, tuntui, että kaikki onnistuu! Oppilaat olivat kuuliaisia tekivät mahtavia töitä, keskittyivät olennaiseen. Väillä tuntuikin että "koneella olo" on itseisarvo. Kuinka pitkäksi aikaa heidät saa "huijattua" tekemään hikistä työtä ihan vaan sillä, että saa olla koneella? En tunne luokan oppilaita niin hyvin, että osaisin sanoa yllättikö joku itsensä, mutta omien mielikuvieni luomat roolit muuttuivat! Palautekeskustelussa Juhan kanssa varmasti tämä tarkentuu.

Käytännön järjestelyt hieman tökkivät. Yhden tukiaseman wifi ei jaksanut 14 kannettavan nettiä tukea. Tämä toisaalta ei säännöllisessä verkko-opiskelussa olisi haittoina, koska oppilaat voisivat käytännön tultua tutuksi työskennellä eri paikoissa, eri tukiasemien piirissä. Säännöllinen verkko-opiskelu tarvitsisi säännöllisen konevarauksen, toimivan varausjärjestelmän. Ja sen, että kannettavia palauttaessaan oppilaat malttaisivat laittaa ne laturiin. Ihan oikeasti piuhan nokkaan.

Paluu arkeen on edessä. Maanantaina tiemme eroavat. Kutoset jatkavat Juhan kanssa, minä oman työjärjestykseni mukaan. Joitakin töitä oppilailla vielä jäi kesken, mutta he ehtivät ne ahkeroida läksyinä ja palauttaa minulle. Kunhan kaikki työt ovat valmiit, pidämme esittelyn Juhalle ja vitosille. Jes!

(to be continued)

Jo keskiviikko

Huimaa vauhtia on verkkoviikko kutosten kanssa alkanut, ja nyt on keskiviikkokin jo takana. Aivan flowssa. Paljon olin tehnyt valmisteluja, ja ennakko-odotukset itsellä oli kovat. Ja nyt tässä lennossa sitä miettii ja säätää juttuja tarkoituksenmukaisemmaksi.

Jos tavoitteena kerran oli tutustuttaa oppilaat työkaluihin, joita voisivat käyttää (nyt jo alakoulun puolella) ja hyödyntää sekä opiskelussa että siviilissä, my job is done already. Yläkoulun alkaessa syksyllä heillä on jo valmiiksi g-tilit ja ihan hyvä käsitys siitä, mitä kaikkea googlen työkaluilla voi tehdä.

Lisäksi olemme käyttäneet yhtä käsitekarttasovellusta (oma käyttö, drive-yhteys), perjantaina vielä toista (yhteiskäyttö, brainstorming, jpeg.png).

Olemme tutustuneet Googlen Forms-lomakkeisiin liikuntakalenterin, kirjaraportin ja opintotehtävän kautta.

Kirsikkana kakussa: oppilaat ovat olleet huippuja! Olen häkeltynyt, kuinka hienosti homma toimii. Toki työtapa on uusi ja motivoiva ("saa olla koneella"), mutta he ovat koko ajan tehneet töitä. Sitä mitä pitikin. Ja työn jälki on mahtavaa. Liikutusta herättää se, kuinka auliisti oppilaat opastavat toisiaan sekä kysyvät toisiltaan apua. En tunne tätä luokkaa juurikaan entuudestaan, joten täytynee pitää palaveri luokan oman opettajan kanssa jälkikäteen.

Sanat ja ajatukset on ihan sekaisin. Vielä täytyy yrittää mahdollisimman tehokkaasti käyttää kaikki aika hyväksi. Ottaa kaikki irti tästä ajasta.

Työ on käynnissä

G-tilit on luotu. Olihan monenlaista kirjautumispolkua!

Joillain oppilailla vaati puhelinvahvistusta, oli numero laitettu tai ei! Yhdelle oppilaalle jouduin antamaan työnumeroni vahvistuksen käyttöön, koska hän ei muistanut omaa numeroaan. Täytyy muistaa vaihtaa hänelle oma numero tilalle tai ainakin poistaa minun työnumeroni.

Kärsivällisyys on tässäkin hommassa kultaa... Hyvin homma kestää kasassa, kun aina voi kysyä, kiinnostaako mielummin kynä-paperi -työ.

Seuraavalla tunnilla laitellaan sähköpostia, luodaan postituslista ja tutkitaan drive.

Tattadadaa!

Tänään se alkaa!

Vielä viimeisiä silauksia päivän kulkuun.

Alkuun tiedustelen oppilaiden odotuksia ja pohjatietoja, sovitaan viikon säännöt, luodaan tilit ja aloitetaan. Blogi, kotisivut ja tehtävät on ok. Töihin vain!

Ohho.

On tässä näköjään vielä siloiteltava monta kohtaa. Julkisuusasetukset jo tarkastin. Oppilasblogi on täysin suljettu, vain minun, Juha-open ja oppilaiden nähtävissä. Projektin kotisivu on yleisitä osiltaan julkinen, oppilaiden osuudet on auki vain oppilaille ja minulle. Näin voimme julkaista kaikkien oppilaiden tehtävät ja kirjoitukset heidän nähtävikseen.

Töiden julkaiseminen on mielestäni tällaisen työskentelyn harjoittelussa avainasemassa. Oppilas, niin kuin opettajakin, joutuu tarkasti miettimään mitä ja miten hän kirjoittaa. Eräänä pointtina on myös se, että lukiessaan toisten tekstejä ja muita julkaisuja, hän toivottavasti saa vinkkiä myös omaan työskentelyynsä. Ja tulevaan. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Työkalut, joita tulemme käyttämään, eivät juuri poikkea jo käytössä olevista. Tätä mietin, kun tänään vielä tein viilauksia projektin aloitukseen. Juha on oppilaiden kanssa tutustunut viimeksi Tyynenmeren alueeseen, ja sieltä oppilaat "lensivät" Pohjois-Amerikkaan itse valitsemaansa osavaltioon. Meidän projektimme alkaa käsitekarttatyönä tuosta juuri valitusta osavaltiosta. Käsitekartta menetelmänä on joillekin helppo ja mieluisa työkalu, toisille ei. Nyt nähdään vaikuttaako se, että "saa tehhä koneella" työkalun taipuisuuteen. Ihan samanlaista se käsite- tai miellekartan tekeminen on koneella tai käsin. Muuttuuko mieluisuus, that's the question.

Viime silaus (...tehdään vauhdissa)

Niin se on. Maanantaina aloitamme kutosten kanssa g-tilin luomisella ja alustaan tutustumisella. Omaksi, ja toivottavasti muidenkin, iloksi askartelin tämän blogin. Tarkoituksenani on kirjoittaa tänne omia kokemuksiani ensi viikosta ja ehkä kaikesta tulevastakin. Toivon, ettei tämä jää tähän. Uskon, että digi- ja verkkojuttujen (Miksi ikinä niitä halutaankaan kutsua? Onko niille edes ainoaa oikeaa nimeä?) opetuksessa kokeileminen ja käyttäminen tulee olemaan "miun juttu" jatkossakin, ja ehkä tämä on se kanava, jossa kokeilemaani ja oppimaani reflektoin.

Tänään Juha-open kanssa ehdimme tästä projektista ja tulevaisuuden opiskelusta hieman laajemmaltikin puhua. Toiveena ja tavoittena olisi löytää toimiva pohja oppilaan koko peruskoulun läpi mukana kulkevaksi oppimisen portfolioksi.