TEDxOtaniemiED 12.5. Huippua!

Olipa hieno ilta eilen. Designing for love of learning on edelleen nähtävissä täällä. Kannattaa katsoa.

Muutamia pointteja, jotka jäivät hykerryttämään mieltäni. Kirjaan ne tuosta tyhjästä kirjekuoresta tähän ennen kuin uunia tarvitsee lämmittää.

Hannamiina Tanninen puhui siitä, kuinka aasialainen opiskelu ja opetus poikkeavat suomalaisesta. Tämä lienee varsin ajankohtainen aihe, kun tänään BBC julkisti tutkimustulokset (Ylen uutinen), joiden mukaan suomalaiset pärjäävät loistavasti. kuitenkin Aasiassa osataan jotakin hieman paremmin.

Hannamiina kertoi, kuinka opettajat kannustivat häntä opinnoissaan työskentelemään aina hieman enemmän ja ahkerammin erityisesti silloin, kun näytti, että homma ei toimi ja hän jää muista jälkeen. Suomessa vastaavassa tilanteessa opintoja ja tehtäviä helpotetaan ja rimaa madalletaan. Erikoinen näkökulma, jonka periaatteen tänään tajusin työssäni.

On varmasti totta, että suomalainen työskentelykulttuuri, ehkä sisukin, on hiipunut, "En viiti. Ei v***u kiinnosta" on yläkoulussa ainakin tuttua. Jaksaminen ja pitkäjänteinen työskentely ovat liki kadonneet (ainakin niissä tehtävissä, jotka eivät -ttu pätkääkään kiinnosta. Tämä repertuaari voi kasvaa aina ajan mittaan.) Uskon kuitenkin vahvasti, että napakalla, ymmärtävällä ohjaamisella ja kyllä, yksilöllisellä tuella ja ymmärtävällä kuulemisella, luottamuksen rakentamisella, saisin veltosta työskentelijästä ryhmäpaineen ja säännöllisen vaatimisen avulla kohtuullisen koululaisen. Kiitos Hannamiina!

Inga Rikandi puhui jatkuvasta oppimisesta ja sen tärkeydestä. Siitä, miksi meidän tulisi pitää oppimista tärkeämpänä kuin osaamista. Siitä, miten tärkeää opettajan on oppia koko ajan jotain uutta. Vaikka vain siksi, että hän ymmärtää oppilaansa ongelmat oppimisensa suhteen. Ingan mielestä hyvät opettajat ovat loputtoman kiinnostuneita opettamisesta, opiskelevat jatkuvasti asioita, joissa he eivät ole vielä tarpeeksi hyviä. On tärkeää olla työssä, jossa on yhtä paljon tilaa osaamiselle kuin oppimiselle. Osaaminen on "laatikko", staattinen tila. Oppiminen puolestaan liike. Se avaa meidät muiden ihmisten kokemuksille. Oppiminen on osaamista tärkeämpää. Mielessä läikähtelee. Jos tyydymme osaamaan, unohdamme oppia jotain uutta.

Itse tulin palanneeksi hetkeksi arvioinnin ajatusten äärelle. Joskus muistan pohtineeni erään koulutuksen herättelemänä sitä, kuinka opettajan arvioidessaan tulisi kiinnittää erityistä huomiota oppilaan oppimisprosessiin eikä vain osoitettuun osaamiseen. Tästä kai tässä oli myös kyse.

It's more important to constantly learn than to have a skill or knowledge. Even for a teacher! tiivisti Tapani Tanskanen Twitterissä.

Teemu Leinosen puheesta päälimmäisenä mieleen jäi toteamus "Jos kaikki opettaisivat toisilleen jotain, maailma olisi parempi paikka". Hän myös päätti puheenvuoronsa Ilpo Tiihosen runoon, joka on tarkoitettu lapsille, todeten: "Mikä on lapselle hyvä, on kaikille hyvä".

Petteri Kallio puhui myös jatkuvan oppimisen merkityksestä. Omat muistiinpanoni Petterin puheesta: Urautuminen tappaa luovuuden. Kun tietää, mitä ei tiedä, on hyvällä tiellä. Asiat, jotka on opittava tekemään, oppii vain tekemällä niitä. Kun osaat jotain riittävän hyvin, voi ottaa sen haltuun ja pyrkiä lisäämään siihen omaa juttua --> luovuus? Jos jollakin on semmonen duuni, jossa ei ole aikaa oppia, niin lähtekää nyt menemään sieltä.

Irtomuistiinpano vielä tuon tyhjän kirjekuoren reunalta, ei merkintää kenen sanomaa, pointti varteenotettava: Innostuneet opiskelijat käyttävät enemmän aikaa opiskeluun.

"I want to help you to be awesome!" sanoi Hannu Jaakkola, tapahtuman alullepanija, sen päätteeksi. Sopisi ehdottomasti myös omaksi sloganiksenikin opettajana ja kouluttajana.

Linda Saukko-Rauta sitä mukaa kuvitti puheet uskomattoman hienosti. Esimerkkinä Teemu Leinosen puheen muistiinpanot. 

Aivan mahtava tilaisuus.

Kuumepäivän houreita

Kun tuossa aamusta taas tutkiskelin erilaisia koulutusesitteitä, webinaarinauhoitteita ja välinetutoriaaleja, jäin miettimään, että jäävätkö vesoiltapäiväkoulutuksissa esitellyt jutut todella elämään ja käytäntöön.

Tein oletuksen ja jatkokysymyksen - miksi eivät? 

Voisiko olla, että työpäivän päätteeksi kolmen tunnin supervoimien esittelyn jälkeen lyö tyhjää. Tai, että koulutusintoflow sammuu huomisaamuna eiku-mite-se-nyt-oli -kokeiluun. Ehkä koko juttu ei alkuunkaan kiinnostanut.

Ops 2016 tarjoaa mahdollisuuksia laittaa koulu uusiksi. Jos minä olisin koulun rehtori, ihan varmasti lähtisi lapasesta. Lukuvuosi koostuisi oppimiskokonaisuuksista esimerkiksi ilmiöpohjaisen oppimisen kautta. Nyt välillä kuulostaa siltä, että etsitään uudesta pumaskasta oikeutuksia tehdä kaikki niin kuin aina ennenkin. Ei kai se väärin ole sekään? Monessa koulussa tehdään mahtavia juttuja jo nyt.

Rohkeutta silti peräänkuuluttaisin. Voisiko asioita edes kokeilla tehdä ihan toisin? Ihan varmasti on nyt jo tiedossa, mikä ei toimi. Kuinka kauan jaksetaan lyödä päätä seinään? Autuaaksi tekevää ei kai ole mikään, mutta olisiko jo aika kokeilla uutta? Kuinka paljon voi mennä pieleen, jos ops2004-mallilla peruskoulu suoritetaan otsa pulpetissa.

Mutta mitä jos kirjasta jää jotain käymättä läpi?

Ei se sieltä pöydästä otsanahkan läpi tartu muutenkaan. Vai onko se sitä hyväksyttävällä tavalla metsään menemistä...? Onko oppiminen läpikahlaamista? Onko olemassa kestosuosikkeja ei-kiinnostavista oppiaineista? Tarttisko tehdä jotain? Ne vahvat oppilaat oppivat vaikka kuinka opettaja ja ops menisivät harhapoluille. Don´t you worry.

Vanha loru pätee edelleen - lukemaan oppii lukemalla, hiihtämään hiihtämällä, somen oppii somettamalla ja digitaalisia oppimisympäristöjä oppii perehtymällä digitaalisiin oppimisympäristöihin ja rakentamalla niitä (... ei se kuitenkaan nyt ihan rimmannu). Ei oikein muuten. Verkostoituminen ja kiinnostuminen kannatta. Kun uskaltautuu tutustumaan, kiinnostuu ehkä väkisin.

Note to self

Jos takapulpetin teini uskontotunnilla kysyy: "Kuka niitä Jeesus tulee -julisteita tuonne liimailee?", tartu siihen. Anna niiden ottaa selvää, mihin pitää olla valmis ja kuka niin sanoo.

Ysiluokalla puhutaan soista. Kirjassa kerrotaan suon eri kerroksista. Kokeessa kysytään ne. Google hakee noin 31 700 tulosta hakusanoilla "suon kerrokset"  0,7 sekunnissa.

Pohdintoja

Nyt kun olen päivä päivältä enemmän uppoutunut verkossa oleviin pedagogisiin materiaaleihin, olen huomannut miettiväni, olenko todella näin myöhäisherännäinen. 

Verkosta löytyy valtavasti mahtavaa materiaalia, joka on jo pureksittu valmiiksi tai vain esitelty ja vinkattu. Valmiiksi pohditussa on hyvät ja huonot puolensa. On valmista tavaraa, jonka voi sinällään ottaa käyttöön, ehkä hetkeksi, vailla omaa pohdintaa ja sovellusta. Uskoisin, että itsetarkoituksena, ollessaan vailla merkitystä ja omaa työtä, ihan yhtä helposti unohdettavissa. Toisaalta valmiit materiaalit madaltavat kynnystä ja helpottavat digiuran alkua, joka toivoakseni todella voisi saada alkunsa.

Käsittääkseni tvt-taitokuilu on melkoinen eri opettajaryhmien välillä. On nämä innokkaat, jotka käyttävät aikaa ja ottavat selvää. On ne, jotka ovat avoimia ja kokeilunhalusia, "jos vain olisi aikaa ja koulutusta". Ja ne, jotka saavat näppyjä ja paniikkikohtauksen heti tvt-koulutuksesta kuullessaan. Syitä, ihan ymmärrettäviä ja hyväksyttäviäkin, tähän viimeksi mainitsemaani suhtautumiseen on, mutta silti mielestäni varsinkaan tällä alalla, ei saa jäädä tuleen makaamaan. Tai no, vaikka juoksuhiekkaan seisomaan. (Koirat ei k*** liikkuviin autoihin, sitä mie tarkotin.)

Samalla kun tvt:tä hehkutetaan ja digiä hekumoidaan, oletetaan, että opettajat sitä tekisivät, koska uusi ops. Aiemmin mainitsemilleni innokkaille opettajille maksetaan pikkurahaa, että he työn ohessa etsisivät, tutkisivat, kokeilisvat, ottaisivat käyttöön, raportoisivat, tiedottaisivat ja kouluttaisivat. No. He tekisivät sen silti. Ainakin omaan käyttöönsä. Koulutusrahaakin on tarjolla, ja silloin digi-innokas opettaja antaa täsmäiskukoulutusta. Mikä on hyvä. Irrallinen supervoimien ja sovellusten esittelykoulutus saattaisi pelästyttää digiallergikot syvemmälle koloihinsa. 

Miksei tätä tvt:aa ja toisaalta myös opettajan nykyistä, perinteisenmallista työtä arvosteta kylliksi? Niin paljon, että annettaisiin asiasta kiinnostuneille opettajille aikaa, rahaa ja mahdollisuus perehtyä, poimia, soveltaa, kartoittaa tarpeet, opastaa tarpeiden mukaan sekä kädestä pitäen tukea alkuun sekä konsultoida. Ei se ihan pikkuhomma ole, jos ihan tosissaan halutaan saada hyvää aikaiseksi. Ihan varmasti olisi sarkaa koko palkan edestä kynnettäväksi, kylvettäväksi ja niitettäväksi.

Edit
Tänään löysinkin vielä tieteellisestä tutkimuksesta pohjaa ajatuksilleni.

(Loppuun muutama idea vielä eli)
Note to self.

Kajaanin sivistysjohtaja Mikko Saari kirjoitti blogissaan opettajan tvt:n kehityksen portaista. Miten olisi Matikkaguru-tyyppinen ratkaisu? Olisiko se liian leikillistä, vakaville opettajille vakavan asian äärellä?

Tet-paikkojen vähyys. Seuraavaa lukuvuotta ajatellen voisi olla metka yhteistyössä oppilaitten ja paikallisten yrittäjien kanssa koota tet-työkkärisivusto. Nettisivu, jonne on koottu tietoja yrittäjistä sekä heidän toiveensa tet-harjoittelijasta. Paikkaa voisi hakea kirjallisesti, haastattelusaa pitäisi käydä ja sopimus allekirjoittaa. Ihan niin kuin oikeassakin elämässä.