Niin se loppui

Ihan vain mahtava olo ja hyvä mieli. Viikko meni. Paljon ehdimme tehdä, jotain jäi tekemättä ja jotkut suunnitelmat olivat ihan vain susia. Vaikeissa paikoissa auttoi oma kykyni joustaa sekä oppilaiden, minut suuresti yllättänyt, pitkäjänteisyys ja maltti. Käsittääkseni kyseessä ei ollut mikään erityisen pitkämielinen ja malttavainen oppilasryhmä, mutta silti - pitkiä odotusaikoja, jolloin he (jännittyneinä) seurasivat älytaululta seikkailuani ja sekoiluani verkkoviidakossa.

Jälki oli huippua. Selvästi materiaalia oli liikaa, mutta kuitenkin sopivasti eriyttämiseen. Palvelee siinä tarkoituksessa mainiosti!

Ajatuksia heräsi matkan varrella paljon.

Paljon puhutaan diginatiiveista, joilla on pelit ja vehkeet hallussa, mutta viikon mittaan huomasin, että näin aikuisen näkökulmasta varsin yksinkertaisen hakutoiminnon ensihakemalla epäonnistuttua, ei ihan millään keksi muuta hakusanaa. Ohjausta ja opetusta tarvitaan.

Oppilaiden työskentelytavat tulevat yllättävän hyvin esiin; joku puurtaa hiljaa ja etsii ohjeet ja vinkit omatoimisesti opettajan lähettämistä sähköposteista tai blogista, toinen toivoo kysellen kontaktia ja varmistusta, kolmas ahkeroi vasta kotona. 

Mahdollisuus ohjata oppilaan työskentelyä on uskomattoman hyvä. Nämä diginatiivit ovat kasvaneet chattaillen ja whatsappaten, joten he ovat otettuja opettajan reaaliaikaisesta chattiohjauksesta tai samanaikaisesta dokumentin luomisesta. Itse pidän face-to-face -kontaktia ehdottomasti parempana, mutta ymmärrän nyt miksi oppilailla ei ole samanlaista tarvetta nimenomaan kontaktiohjaukselle ja heille viestitoiminnot ovat "riittävät". Tässä on myös verkko-opettamisen vaaranpaikka - onko opettaja tavoitettavissa ja ohjaamassa 24/7? Tässä auttaa varmasti samat ohjeet, kuin etätyössä yleensä. Selkeät rajat työn ja vapaa-ajan määrittelemiseksi. Työ- ja siviilisähköposti erillisinä.

Innostus ja silti levollisuus sekä flow olivat tunnelmina koko viikon. Minulla oli nyt tätä viikkoa varten valmiit tehtävät, joita olin rakentanut ja hionut aikani. Tilanteen tullen, rakensin uusia helpostikin. Ideoita oli mielessä koko ajan - sekä ohjelmista että työtavoista ja -välineistä. Kuinka kauan? Kantaako tämä? Materiaalin luominen vaatii aikansa ja energiansa, mutta varmasti palkitsee. Se on käyttökelpoista vuodesta toiseen, silti muokattavissa ja päivitettävissä tarpeen mukaan.

Tuossa flowssa kelluen, tai paremminkin virraten ja kuohuissa pärskähdellen, tuntui, että kaikki onnistuu! Oppilaat olivat kuuliaisia tekivät mahtavia töitä, keskittyivät olennaiseen. Väillä tuntuikin että "koneella olo" on itseisarvo. Kuinka pitkäksi aikaa heidät saa "huijattua" tekemään hikistä työtä ihan vaan sillä, että saa olla koneella? En tunne luokan oppilaita niin hyvin, että osaisin sanoa yllättikö joku itsensä, mutta omien mielikuvieni luomat roolit muuttuivat! Palautekeskustelussa Juhan kanssa varmasti tämä tarkentuu.

Käytännön järjestelyt hieman tökkivät. Yhden tukiaseman wifi ei jaksanut 14 kannettavan nettiä tukea. Tämä toisaalta ei säännöllisessä verkko-opiskelussa olisi haittoina, koska oppilaat voisivat käytännön tultua tutuksi työskennellä eri paikoissa, eri tukiasemien piirissä. Säännöllinen verkko-opiskelu tarvitsisi säännöllisen konevarauksen, toimivan varausjärjestelmän. Ja sen, että kannettavia palauttaessaan oppilaat malttaisivat laittaa ne laturiin. Ihan oikeasti piuhan nokkaan.

Paluu arkeen on edessä. Maanantaina tiemme eroavat. Kutoset jatkavat Juhan kanssa, minä oman työjärjestykseni mukaan. Joitakin töitä oppilailla vielä jäi kesken, mutta he ehtivät ne ahkeroida läksyinä ja palauttaa minulle. Kunhan kaikki työt ovat valmiit, pidämme esittelyn Juhalle ja vitosille. Jes!

(to be continued)